keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Day 50 - Katriina


Aamulla suuntasin siis jälleen Health Centreen citypyörällä. Vähän liian pienellähän niissä on vaihde eikä niitä välttämättä ole aina pysäkillä yhtään, mutta ainakin pääsee nopeampaa kuin kävellen eikä tarvitse odotella bussia.
Kotihoidon harjoittelu on jo tähän mennessä ylittänyt odotukset ihan satasella. Jo se, että aamulla saat oikeasti herätä siihen, että ei enää väsytä, ja silti huomata että herätykseen on vielä reilu puoli tuntia. Sen lisäksi tähän mennessä ollaan hoidettu 50-50 vanhuksia ja vauvoja+äitejä, joten tämä käy oikein hyvin perheenhoitotyön harjoittelusta :). Mulla on myös oikeen mukava ohjaaja, joka nyt ei ehkä ihan loista englannillaan, mutta kuitenkin puhuu koko ajan! Lisäksi hän kääntää kaiken mitä potilaiden kanssa keskustellaan ja mitä hän tekee, mikä tuo hirveästi sisältöä harjoitteluun :)
Ainoa miinuspuoli aamussa oli (TAAS) mut selättäny flunssa :( Eilen aivastelin jo asiakkaiden luona ja nenä vuosi kuin Niagara, tänään oli sitte jo muutenki tukkonen olo ja kurkku kipeä. Olo kuitenkin oli sen verran hyvä (eikä kuumettakaan ollut) että uskalsin lähteä harjoitteluun.

Tyylikäs terveysaseman kyltti :)
Tänään oli tähän astisista harkkapäivistä leppoisin: puoli kymmeneen asti luin verkkoiltasanomia kun ohjaajani teki paperihommia. Sen jälkeen käytiin kylvettämässä yksi vauva ja vaihtamassa kaksi katetripussia nefrostomiaan (dreeni mumuaisista). En ollu koskaan nähny enkä kuullukkaan sellaisesta, mutta täällä ovat kyllä tosi yleisiä! Sitten kello olikin jo kaksitoista ja ohjaajani täytyi lähteä sloveniaksi pidettävään koulutukseen ja ajoi minut takaisin terveyskeskukseen.
Kotiin tultua jäin ootteleen Nooraa takki päällä (koska paleli:/) että lähetään kauppaan (ei siis oltu sovittu mitään, monesti vaan käydään kaupassa harkan jälkeen:). Reilun tunnin päästä Noora laittoi viestiä että onkin shoppailemassa reppua itselleen BTC:ssä, joten muutin suunnitelmaa.
Lähdettiin käymään Lauran kanssa syömässä Aroma-raflassa, jossa opiskelija-alennuksella alkukeitto+salaatti+pääruoka listalta+jälkkäri oli 3,85€. 

Ruokaa ootellessa, ihanan tunnelmallinen Aroma :)
Päätin kokeilla jotain uutta ja otin Gnocci garbonaaraa, joka oli siis pasta(tai perunapasta-)palleroita ja kastiketta. Kastike oli tosi hyvää, mutta kitalakeen liippautuvat klimpit eivät kyllä olleet juuri mistään kotoisin :D Mutta onpahan nyt kokeiltu ja kyllä siinä silti maha tuli täyteen (ja kuitenki oli niin nälkä että en ehtiny ottaa kuvaa annoksesta ennen ku olin jo tuhonnu sen tunnistamattomaksi mössöksi. :D)

Tämän jälkeen vuorossa oli meidän kämpillä suuri pupujahti!! Olin päivällä kirjoitellut Lauralle ja Nooralle vihjeradan, jonka perusteella he löytäisivät puput. Mun mielestä vihjeet oli ihan ilmiselviä, mutta tytöt väitti että liian hankalia olin tehny :D Voitte ite testata vihje kerrallaan mihin lähtisitte meidän kämpässä, oikeat vastaukset löytyy tän päivityksen lopusta.

Ensimmäinen vihje etsittiin maa-vesi-ilma –systeemillä ja kevyellä polttaa polttaa –avustuksella :D
1. ”Jänis lähti nelistämään, suklaapupuja kätkemään. Hän oli kuullut: etsijät ovat paikasta kylmästä, hyisestä pohjoisesta.”
-->
2. ” Matkaa jatkoi pupunen kera pääsiäismunien. Hui kauhistus! Mikä hirvitys
on tuo alkukantainen ilmestys?! Tipahti pari munaa pikkuista, mutta vielä piti se kiinni tipuista.”
-->
3. ”Pupu jo hämmentyneenä alkoi pähkäilemään: ”Mitä jos ne ei näitä löydäkään? Pitäisikö säilöä ne paikkaan viileään, voisin myöhemmin tulla ne takaisin keräämään?””
-->
4. ”Vielä pomppi eteenpäin, sopivaa kätköä tähystäin. Sitten huomas: hirvitys! Kello on jo puoli yks!”
-->
5. "Halus jänö vielä tarkistaa vielä seuraavan määränpään, oliko tarkoitus mennä Afrikkaan vai Aasiaan?"
-->
6. ”Mutta voihan hyvä peijakas, oli tahroja housuissa yks ja kaks! Oli jänön aika jatkaa matkaa, mutta mihinköhän hän suklaapuput nakkaa?!”

Toinen oli vähän nopeampi syöksymään suklaakätköille kuin toinen…

Melekeen oikeudenmukainen saaliin jako! (joojoo kyllä niitä vähän tasotettiin lopuksi... :D)
Illan päätteeksi otettiin vielä vähän ristiseiskaa ja Laura keitteli mulle oikeat parannusteet (chiliteetä inkiväärillä, sitruunalla ja hunajalla). Sitten kaikkia alko vähän ahdistaa Mancan (meidän paikallisen opettajan) antama essee-deadline, joka on tulevana maanantaina. Muuten hyvä mutta
a) aihe on vapaa
b) pituutta ei ole määrätty
c) me ollaan viikonloppu siellä Italian reissussa eli palautuspäivä onkin oikeastaan ja torstaina.

Mitähän sitä siihen inspirois? Hyviä ehotuksia otetaan vastaan! :)

Kivaa pääsiäisen aikaa kaikille Suomeen <3
 
Tämä tulppaaniröykkiö saatiin Lauran vakikukkamyyjältä
vaivaisella kympillä! :)
Mistä suuren pupujahdin vihjeet löytyivät?
1. Finland –esitekasseista, jotka edelleen odottelevat palautusta suurlähetystöön meidän olohuoneessa.
2. Aboriginaali/afrikan heimolaista esittävän patsaan alta meidän olohuoneesta
3.  Pakastimesta
4. Meidän kämpän ainoan kellon, eli keittiön kellon takaa
5. Karttapallon alta
6. Puput löytyivät siis pyykkikoneesta 

Ps. Puolivälin rajapyykki ohitettu vaihdossa!!
Pps. Meidän talon netti on alkanu tökkiin ihan urakalla mun koneella ja puhelimella, oon kohta ihan netitön:(
Ppps. Noora sai tänään tanssiopettajalta halin ja kuuluu kuulemma vihdoin ryhmään! :)


4 kommenttia:

  1. Pupujahdissa 4/6oikein tuntematta paremmin teidän kämppää. Ei huono:D hauskaa italian matkaa!! Ps. Erityisesti turistikohteissa on _oikeita_taskuvarkaita.... ö phill

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan selvästi oltu aikasemmin samalla jahtireitillä :D

      Poista
  2. Kellovihjeen ymmärsin! Siihenpä se matka sitte tyssäs :D Kivvaa pääsijäistä ja Italianreissua sinne <3

    VastaaPoista