tiistai 3. kesäkuuta 2014

Day 97 - Noora

Tänään on meikäläisen viimeinen blogikirjoitus! Näin alkuun muutama kuva eiliseltä antiikkitorilta :)



Minna löysi suosikkinsa






















Aamulla katoimme aamupalan parvekkeelle hyvän sään sekä vieraidemme viimeisen lomapäivän kunniaksi! Aurinko paistoi lämpimästi koko päivän, ihan kuin tilauksesta.


Aamupalaa hetken sulateltuamme lähdettiin Minnan kanssa juoksulenkille hevostalleja kohti. Hevoset olivat tympääntyneitä kun ei tuotu mitään murkinaa joten jatkoimme lenkkiä takaisin kotiin.

Tivolipuistossa on aina hauskaa


Viimeisiä shoppailujaan tekemässä ollut Team Pylväs palasi reissultaa tuomaan saaliin kotiin ja lähtivät samalla oven avauksella kohti hevostalleja ja perinneruokaravintolaa. Viimeistelimme aamu-urheilut käsilläseisonta ja päälläseisonta treenillä sekä venyttelyillä minkä jälkeen oli aika lounaalle. Otimme Minnan kanssa innoissaan vastaan "hävitä kaikki ruoka kaapista ennen kotiin paluuta" -haasteen ja inspiroimme pöytään pinaattilättyjä erilaisin täyttein. NAM! Nautiskelimme ne tietysti parvekkeella.

Kello alkoi olla jo niin paljon että oli aika käydä vielä hyvästelemässä keskusta ennen Minnan lähtöä. Kävimme kakkukahveilla Lolitassa ja seurasimme varisten steppailua joen viereisistä pöydistä.
Kakkuja ihastelemassa
Yksi varis löysi kunnon kultakimpaleen: kokonainen jäätelövohveli! Se olikin hyvä näky kun varis lähti lennättämään sitä turvaan (varis isolla vohvelinokalla). Paluumatkalla hatkahdimme vielä ihailemaan koruja kadulla olevaan kojuun ja saattoipa jotain tarttua matkaankin (ainakin pääsin viimeisistä rahoistani eroon). Kotona vaihdoimme Kassun kanssa saattovuoroja läpsystä sillä Kassu oli juuri käynyt saattelemassa vanhempansa lentokenttäbussille ja nyt oli minun ja Minnan vuoro. Koska landladymme oli tänään käynyt palauttamassa takuuvuokran käteisenä Kassulle, halusin antaa siitä osan turvallisuussyistä Minnan matkaan. Kurkkasimme kukin olkamme yli ennen kuin Kassu kaivoi setelitukun taskustaan arkkitehtuuriyksikön parkkipaikalla. Rahojen vaihto sujui kuin katukaupan diilereiltä :D sitten jatkoimme matkaa eri suuntiin.







Lähdin bussiasemalta haikein mielin kohti Vrtna Ulicaa. Taas olin saatellut vieraat kotimatkalle ja itse vielä jäin Ljubljanaan. Onneksi minäki pääsen kohta haistelemaan taas kotikontuja. Pysähdyin postin kohdalla jättämään muutamat kortit postilaatikkoon ja tallailin Ljubljanan mukulakivikatuja kuin viimeistä päivää. Oikeasti viimeistä päivää. Hassun ristiriitaiset tunnelmat. Ljubljanan kauneutta ja yllätyksellisyttä tulee taatusti ikävä. Torilla on aina jotain tapahtumaa, vähintäänkin haitari soi. Joenvarsikahvilat on täynnä kaveruksia ja kävellessäni ohi tiirailen mielenkiinnolla että mitä uusia jätskivaihtoehtoja tiskissä on tällä kertaa.

Kotiin päästyäni ehdin taas hengähtää muutaman minuutin ennen suomityttöjen näkemistä. Käytiin pikaisesti drinkeillä ja kiiruhdettiin uusiin rientoihin. Klavdija oli sopinut tapaamisen Kassun kanssa ja sitä ennen piti vielä diilata kaikki ylijäämäruoka ja ostamamme hyötykamppeet muille erasmusopiskelijoille. Tarjolla oli mm. grilli, grillimakkarat, erilaisia mausteita, jauhoja ja teetä. Saattoipa sielä olla vielä pullo ruotsalaista vodkaakin. Tyyppi oli tullut pyörällä hakemaan kamppeita mutta tavaramäärän nähtyään päättikin ottaa taksin kotiin :D

Onnekas Erasmusopiskelija uuden grillinsä kanssa



Ja met lähdimmä tyttöporukalla Cacaoon. Istuttiin iltaa ja suunniteltiin Klavdijan reissua Suomeen sekä meidän reissua uudestaan Sloveniaan. Kassu oli järkännyt Klavdijalle tuliaisiksi Fazerin sinistä, ruisleipää sekä heijastimen:)

Viimeinen ilta Ljubljanassa oli hyvä päättää käymällä Trubarjevalla ja jättämällä omat rakkaat talvibootsini kadun yllä lepäävälle narulle roikkumaan. Kengillä  oli tanssittu mm. polkkaa Planicassa sekä käyty tyynysotimassa Kongresnipuistossa. Ostin ne Rovaniemeltä opintojeni alussa, ensimmäisen harkkani aikana. Tähän on hyvä päättää, ikävä jo kovasti kotiin. Kiitos vielä matkaseuralleni Lauralle ja Katriinalle sekä kotijoukoille ja blogin lukijoille! Nooraventures kiittää ja kuittaa!

Kaiken nähneet inkkaribootsini keskellä Trubarjevaa

10 kommenttia:

  1. Hieno holari Noora! :D ö phill

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan että hyvä tuuri heittäessä oli merkki siitä että kenkien oli todella tarkoitus jäädä eläkkeelle.. Sielä ne nyt tiputtaa kuraa alla kävelijöiden niskaan :)

      Poista
  2. On ollut ilo lukea näitä blogikirjoituksia. Juttunne ovat hauskasti kirjoitettuja ja varmaankin myös lukijat ovat ihastuneet Sloveniaan. Jutuista myös huomaa, että jokaisella teistä pala sydäntä jää sinne. -Heikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku taisikin aikaisemmin kommentoida että olemme niin onnistuneesti mainostaneet Sloveniaa että meidän tulisi saada jotain hyvitystä! :D Kotiin palatessa tuomme takuulla myös palan Sloveniaa Suomeen (enkä nyt tarkoita sitä Bohinjista tuotua kivenmurikkaa)..

      Poista
  3. Heippasta vielä, ennen kuin hiljenette :) Teidän reissu lähenee loppua, täällä kotosuomessa, ainaki Oulussa mukavasti kesä jo on ilmassa! Joten tervetuloa kotiin!
    Oli Katriinan kanssa tuolla aikasemmin puhetta, että olen hakenu kollega opiskelijaksi, no tänään sitten oli haastattelu ja itse "pää-kätilö-open" käsittelyyn pääsin :) Tiedä sitten miten meni, tunteen ja palon ehkä sain tuotua esille, muusta en tiedä. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Yritetään unohtaa kuukaudeksi ja sitten herätään odottelemaan tuloksia. Mutta joka tapauksessa, toivottavasti ollaan samassa koulussa syksyllä :) Mukavaa kesää koko poppoolle!

    JenniK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei muuta kun nyt nauttiin kesästä, palo alalle on se tärkein! :) Tsemppiä odotukseen ja kerro sitten kuinka kävi! :)

      Poista
  4. Blogi on ollu kyllä loistsvaa luettavaa! Kiitos kamut ja tervetuloa Suomen kesään. :)

    VastaaPoista
  5. Nyt ei voi kuin kiittää siitä pinspiraatiosta jota täältä hain, osu niin nappiin, että vaikka haastiksen jälkeen tuntui kovin lohduttomalta, niin ilmeisesti Paananen oli päässy mun sydämen sisään ja antoi hyvät pisteet joilla koulu paikka aukesi! Eli ei muuta kuin syksyllä koulun penkkiä kuluttamaan. Nähdään siellä, vedän hihasta jos tunnistan ja uskallan :D Ihanaa kesän jatkoa!

    JenniK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtavaa, onneksi olkoon! :D Ei muuta ku törmäillään! ;) Me ollaan aika paljon harjottelussa mutta on meillä teoriaaki 8 viikkoa syksyllä. Tartu ihmeessä hihasta jos tunnistat ja tsemppiä opiskeluun! :)

      Poista