Day 99 - Laura

Miten tämä pahuksen viimeinen postaus oikein osuikin minulle? Luulin, että laskimme sen olevan Nooran heiniä! Anteeksi myöhäisyys, minä vain olen sattunut olemaan oikein kiireinen täällä Kroatian rocky beacheilla ja etenkin meidän huoneistohotellin pihalla palmujen alla, uima-altaan äärellä tequila sunrise kätösissäni. Lisäksi wi-fi hajosi viikonlopuksi ja peri-Kroatialaiseen tapaan asiaa luvattiin tutkia myöhemmin. Tehdään tästä lopusta sitten vielä oikein erityinen, Noora ja Kassu saavat luvan koota kunnon kuvakollaasin omista erasmus -huippuhetkistään, eikö olisikin hyvä idea?


Viimeinen aamuni Ljubljanassa oli keskiviikkona 4.6.
Nyt seuraa erittäin nolo tunnustus (sori, kämppikset!).
Tulin Itävallasta erittäin myöhään illalla yhtä grazilaista ystävää rikkaampana. Olin kuolemanväsynyt, nälkäinen, pissahätäinen, likainen, onnellinen, epätoivoinen, poikki ja valmis pinoon. Kamani odottivat Vrtna ulicalla. Mikä onnekas päähänpisto oli reilin ekana aamuna toopata oma kotiavaimeni sittenkin mukaan, kaiken varalta. Urbana-kortitta jouduin kävelemään matkan rautatieasemalta meille Trnovoon. Kello oli lähempänä puolta yötä. Soitin ympäri Ljubljanaa ja yritin periä ihmisiltä takuuvuokraani takaisin siinä toistaiseksi onnistumatta. Kävelin ympäri hiljaista ja pimeää kämppää. Ei tuoksunut enää Nooralta ja Kassulta. Ei ollut tuttuja tavaroita ympärilläni, ei Kassun vuokaleipää pellillä pöydällä kaiken tiellä, ei ollut Nooran kastikekupposia jääkaapissa, vain hänen ja Minnan jäljiltä hämmentävältä haiseva pinaattilättytaikina. (Mulla on vaan ruokamuistoja teistä!! :----D)
Jäin meidän sohvalle nukkumaan, vaikken olisi saanut. Nukuin makeasti, kuin pieni possuemon poikanen.
Nyt sanon vain, että kiitos ja anteeksi!

Aamupäivällä sain kotiporukkani käsieni ulottuville. Sääliksi kävi, matka Arpelasta, Torniosta oli aloitettu aamuyöllä kolmelta. Kaikki oli mennyt hyvin, jokainen seurueesta oli tallessa ja matkalaukut myös. Huristelimme rautatieasemalle, jätimme roippeet säilytykseen ja minäkin sain viimein pitää oman Ljubljana-esittelyni jengilleni. Kantavia teemoja Kassunkin tapaan olivat henkilökohtaiset paikat, kävelimme asemalta alas, vanhaan keskustaan ensimmäisen kotitaloni kautta. Koska ensin teki mieli jäätelöä, tarjosin isot pallot Cacaossa. Koko jengi oli toki häikäistynyt Ljubljanan kauneudesta, siisteydestä ja hyvinvoinnista. Itsellänikin oli aivan uutta vertailupohjaa interrailin jälkeen; ei meillä Ljubljanassa tosiaan ole samassa mittakaavassa kodittomia, kerjäläisiä, sairaita, systeemin ulkopuolelle jääneitä maahanmuuttajia tai pakolaisia, edes obeeseja ihmisiä.
Nälän yllättäessä juoksutin jengin Aromaan - mikä oli virhe. Eihän siellä edullista ollutkaan - studentki bonit häikäisevät! Hoksasimme jälkikäteen, että olisi pitänyt syödä katuruokaa kauppahalleilta ja torila. Jäipä pistelemään moinen mokani!

Tuli aika lähteä jatkamaan matkaa. Noukittiin kamat säilytyksestä ja suunnattiin laiturille. Slovenia pääsi näyttämään balkanin kasvonsa; tänään ei menisikään suoraa junaa Rijekaan vaan bussi yhdellä vaihdolla. Kukaan kielitaidottomista konnareista ei myöntänyt väistämätöntä viivästymistä meille ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Asiakaspalvelu oli kamalinta kokemaani, ei saanut kysyä, milloin oikein ollaan perillä ja onko tosi, että bussia vaihdetaan, ovatko rautatie- ja bussiasema Rijekassa erikseen vai samassa. ("Voi, samassa toki!" Myöhemmin selvisi, että puolen kilometrin päässä toisistaan.....)

Mutta meri oli kyllä kiva, kunhan sinne asti päästiin. Koska Slovenia huonoili julkisen liikenteen puolesta huolella, missattiin Rijekan viimeinen lautta Losinjin saarelle. Hostin järjestämä taksimies ajoi meidät aika paineissa viereisen kaupungin lauttasatamaan viimeiseen lauttaan kirjaimellisesti tuhatta ja sataa. Huippunopeutemme oli motarilla muita hätävilkut päällä ohitellessa sellainen 145km/h. Äiti oli Liinan sanoin aika kalpeana takapenkillä. Matkaan sattui kaikenlaista muutakin epäonnea, kuten mummoja ratissa ja tietulliportti, joka ei kaukosäätimellämme auennut. Ystävällinen, mutta hidas ukkeli tuli palvelemaan kun odoteltiin jokunen minuutti tyytti pohjassa. Asiasta piti tietenkin soittaa johdolle ja me pihisimme takapenkillä. Lopulta kelpasi, että taksikuski maksoi vaihtokassastaan portin avauksen, 46 kunaa eli kuutisen euroa. Aika hitokseen romahtaneet tunnelmat oli Seppäläläisillä kroaattisysteemiä kohtaan silloin. Kaikki täällä on kiinni suhteissa. Niinpä kuskimme soitti (toki ajaessaan samalla sataakahtakymppiä mutkaisella pikkutiellä) pomolleen, joka soitti lautalle, että voitteko odottaa ("pet minuta, pet minuta, dobro, dobro!" olipa opitusta perussanastosta hyötyä!). Lautta odotti. Kulkukissakin meinasi alle jäädä, kun kaahattiin kyytiin, mutta kun minä rääkäisin, että "Come on, save the cat even!", kuski höltyi, teki väistöliikkeen vauhdeissa niin, että jokunen Seppäläläinen takapenkillä ilman turvavöitä (!) teki kuperkeikkaa ja sitten oltiinkin lautalla. Tässä meidän jengi vähän pöllämystyneenä moisesta matkasta.

Perillä selvisi, että omistajan nuoret, huoneistohotellilla töissä olevat tytöt olivat luvanneet edellisten vieraiden olla vielä yhden yön - toki huoneisto sattui olemaan meidän varaamamme. Kun perille oltiin päästy, vieläpä yhtenä kappaleena (vain minun aurinkolasini repussa olivat napsahtaneet rikki!) oli tämä pienin murheistamme (arvuutellaan, että aikovatkohan kompensoida jotenkin. Ehkä eivät, jos kerromme, että rikottiin tänään yksi niiden laseista!!). Kämppämme tyyli oli minun makuuni kovasti. Seuraavana päivänä muutimme peilikuvaluukkuun, jonka myötä saimme hieman pienemmän tupakeittiön, mutta tuplaten suuremman partsiterassin kaakkoon-etelään. Alempi kuva uudesta keittiöstämme.

Illalla myöhään kun perille oli tultu, oli yllätys melkoinen, kun aamun kirkkaassa valossa kurkittiin, että millaiseen pihaan sitä oltiinkaan tultu. Melkoiseen uuteen lomaparatiisiin. Asunnot ovat kyllä uudenkarheita, mutta palmut vielä voi, niin nuoria. Tässä äiti vilvoittelee porealtaassa (jonka poreet ovat säälittävää höpöhöpö-pihinää). Varsinainen uima-allas on ylemmällä tasolla vasemmalla. Lempparini on tuo kiinalaistyylinen puukatos patjoilla ja tyynyillä, oih. Moinen luksuslomailu on aivan uutta minulle, varsinkin, kun olin juuri tullut parin viikon omatoimireililtä. Siivoojarouvamme räjähti nauruun, kun menin kysymään, että missä voin pestä nämä vaatteeni. Minulla oli kamat korissa, oma pyykinpesuaine toisessa kädessä ja hihat käärittynä. Siivoojarouva tooppasi korin minulta ja tuuppasi minut edelleen Ariel-boksilleni nauraen ulos pyykkituvasta. Kohta hän oli jo puhdasta pyykkiäni terassillemme juoksuttamassa kuivaamaan ja oli minun vuoroni nykäistä pyykkikori häneltä ja saattaa hänet vesilasi käteen annettuna, kiitellen ulos. Tämä Lapin nainenhan laittaa kyllä pyykkinsä edes kuivaamaan itse!

Ilta-aurinkoon, lämpimälle kivimuurille tuli paistattamaan komea sisilisko. Ihailimme hänen selkäänsä, jonka väri muuttui sen mukaan vilistikö hän varjossa vai auringossa. Lisko puuhasi päidemme yllä koko illan ja nimesimme hänet Hytöseksi. Tänään Hytöstä ei ikävä kyllä näkynyt.

Sitten tulikin kiire konsultoimaan äitiä siinä, miten pyydystää lapsen nyrkin kokoinen heinäsirkka makkarin sängyltä lasilla ja lautasella. Itsehän pääsin masteroimaan tätä suuroperaatiota, task completed succesfully!Videomateriaalia aiheesta löytyy instagramistani: instagram.com/apricotlaura.

Viimeisen postauksen kunniaksi selvitän joita kuita lempiasioitani tästä kokemuksesta:

1. Seura.
Miten helppoa on lähteä jengillä? Aivan ihanaa, jotten sanoisi. Puhelimme monasti kaverimatematiikan perussäännöistä: murheet puolittuvat, ilot tuplaantuvat.
Jossain vaiheessa matkaa aloin ajatella näitä kahta ihanaa ihmisolentoa ystävinäni, en enää sattumusten kautta matkaan lähteneinä luokkakavereina.

Kaupunki & seikkailu:
Ljubljana oli esteettisesti oikea täyttymys. Ihmettelin joka päivä jossain kohtaa kaupungin kauneutta, hupsuutta, siisteyttä, rauhallisuutta, turvallisuutta, mukavia ihmisiä...
Varsinkin nämä alkupäivät olivat täynänsä kihelmöintiä, uusien lempiasioiden etsimistä, selviytymisen opettelua, eksymisen välttämistä ja vain uudesta arjesta nauttimista.

Yksi sana:
Ristiseiska.


Oma koti Resljeva cestalla.
Rauha, oma kaunis huone, uudet ystävät.
Kokkailu, halvempi, terveellinen ruoka.
Mättämäni makeat mansikat, kirpakat fenkolit, kyllästymiseen asti tankatut tortellinit, fetajuustot ja jogurtit.

Hölmöt asiat, joihin vain päädyin

Löysin itseni mitä ihmeellisimmistä tilanteista aina silloin tällöin.
Tässä ollaan Global Villagessa.
Kiruttiin kauhusta Postojnan pimenneessä luolastossa.
Oltiin aurinkolomalla maaliskuussa Piranissa.
Keikuttiin kuin mitkäkin prinsessat hevoskärryjen kyydissä lipican orien vietävinä...
Mäiskittiin toisiamme ja tuiki tuntemattomia tyynyillä Gornji trg:lla.
Käveltiin katselemaan eläintarhan rakastelevia eläimiä. 
Ajettiin auringonlaskuun.
Itkettiin ja naurettiin. Huudettiin, laulettiin, raivottiin, halattiin ja turhauduttiin, iloittiin.
Sitten seikkailtiin Italiassa, Unkarissa, reilillä, vuorilla, maan alla, pelloilla, asfalttiviidakoissa.

Shoppailtiin. Kassua taisi tosissaan jäädä harmittamaan, kun minä ja Noora yritettiin olla järjen ääninä: "KAMOON, et sie nyt voi ostaa tuomosta!"

Erasmuksen alkupää lemppari-Suomi-tiimilläni. Vasta mansevaimojen lähdettyä huomasin, miten tärkeäksi osaksi harjoittelusta selviytymistä oli muodostunut kollegoiden vertaistuki. Siis kiitos <3 Te teitte työläästä harkkaosuudestamme kuten myös hupsuista vapaa-aikapuuhailuistamme jos vain mahdollista - vieläkin ikimuistoisempia.


Mutta tottahan täällä oltiin oppimisen vuoksi. Ja me kyllä opittiin koko rahan eestä.
Erasmuksen loppuraportteja varten olen kynäillyt vaikka mimmoisia korulauseita upeasta kehityksestäni.
Olen kasvanut naiseksi, saanut itsevarmuutta, ollut joitakin hetkiä melkein oikea kätilö, hoitanut ensimmäisen synnytykseni, rakastanut tätä työtä, kuten myös vihannut. Selvinnyt vaikka välillä verenpaineet kävivät turhankin matalilla....

Lopuksi kokoan vielä joita kuita lempikohtauksia matkan varrelta. Nämä kaksi menonaista, supertsiksiä, voimavalmaa, seksybitsiä (BB-Aslakilaisittain) olivat kokemukseni pihvi, sämpylä, kerma ja kirsikka. Kiitos <3