Day 98 - Katriina

Viimeinen päivä Vrtna ulicalla alkoi rivakkaan tahtiin kello 7.30. Vuokraemäntämme oli ilmoittanut että kämpille olisi tulossa Cleaning Lady kasiksi, jolloin kaikkien tavaroiden pitäisi olla siististi yhdessä läjässä. Suurin osa pakkailuista oli hoidettu jo edellisinä päivinä, joten enää oli pientä parsittavaa.

Pakkauksen sijaan keskityimmekin siis jääkaapin tyhjentämiseen ja aamupalaksi oli kaikki-mitä-kaapista-löytyy :D Jo ennen kuin ehdimme haarukkaa liikauttaa siivooja oli oven takana ja aloitti mm. pesemällä kaikki ikkunat.

Päätimme lähteä jaloista pois ja toteuttamaan viimeisiä things-to-do juttuja. Ekana oli Lauran mummon neulomien vauvansukkien vieminen vastasyntyneiden osastolle. Tarkoitus oli jättää sukat sinne jo harjottelun aikana, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan! :) 

Pyöräillessä Ljubljanan aurinko alkoi lämmittää ja jäin risteykseen ottaan hupparia pois päältä. Totta kai valot vaihtu juuri sillon vihreiksi. Siinä hätäsesti kiskoin hupparin hiaa pois ja lopulta vinttasin yli punasten jo vaihtuessa. Nooraa ei enää näkynyt joten lisäsin vauhtia ja ihmettelin että kyllä se ehti jo kauas polkea. Naisten sairaalan edessä hämmennyin: Nooraa ei näkynyt, olikohan se ajatuksissaan ajanut pediatrisen yksikön eteen? Hetken haahuiltuani tajusin miksi olin pyörän kanssa keskenäni siellä: eihän me oltu vieläkään opittu lukitteen näitä kaupunkipyöriä, eli Noora oli kaukaa viisaana ja läheltä hyvännäköisenä jättäny pyöränsä edelliseen pyöräpisteeseen! Ei muuta kuin vinttaamaan yläkettinki kireällä takasin! Ja sieltä kulman takaahan se Noora jo kävelikin vastaan nauraen kaksin kerroin meidän toilailuille :D

Päätettiin sitte yhteistyöllä yrittää saada mun pyörä lukkoon että ei tarvis sitä lähteä enää viemään takasin. Ihme ja kumma onnistuttiin! Tämä ois ollu tietysti hyödyllinen taito koko vaihdonkin ajan... :D

They Keymaster Noora!

 Käytiin viemässä villasukkalahjoitus meidän harkkaosastolle, eli vastasyntyneiden osasto D:lle. Sukkien vastaanottaja oli osastonhoitaja Janja, jonka kanssa vietin oikein mukavat kaks viikkoa naisten harjoittelussa! :) Hän otti sukat kiitollisena vastaan ja lupasi antaa niitä vähän huonompiosaisille äideille.

Kävimme vielä pikaisesti tyhjentämässä lähisparin suklaahyllyt Suomen tuliaisia varten ja hurruutimme takaisin kämpille jatkamaan kaappien tyhjennystä. Laura ilmoitti että oli sössinyt junanvaihdot, eikä ehtisi enää näkemään meitä, joten näemme seuraavan kerran vasta Suomessa (jolloin saamme kuulemma myös reilituliaiset (=vähemmän painoa meidän laukkuihin ^_^))

Saatettiin ottaa myös erä maapeliä ja päästiin Nooran kanssa yhteistyöllä huipputulokseen: osattiin nimetä jo 176/196 maailman valtioista! ^.^ Vielä nuo punasella kirjotetut pitäs opetella...

Lähes-luurankokäsitomaattitassu eli ystäväni Noora

Lopulta saatiin kaikki pakattua syötyä ja lähdimme vielä moikkaamaan viimeistä kertaa suomityttöjä Moy Sushiin. 

Viimeistä kertaa tätä katua ja studentski boneja ja ja ja kaikkea!

Valitettavasti ynseä myyjä ilmoitti että opiskelijalounas alkaa vasta kahdelta ja olin laskenut että minun pitäisi jo 14.15 lähteä takaisin kämpille jotta ehtisin suunnittelemaani lentokenttäbussiin. No, päätimme silti jäädä syömään hyvin pikaisen lounaan, sillä ruoka olisi ainakin valmista pyöriessään linjastolla. Anni liittyi seuraamme, mutta Terhiä ei näkynyt, ilmeisesti istui edelleen tentissä. Laskimme rahat valmiiksi, keräsimme soijakastikkeet lautaselle ja kaivoimme puhelimet esiin jotta voisimme todentaa opiskelijaetumme. Kellon lyödessä kaksi syöksyimme puikot ojossa kohti susheja (emme saaneet aloittaa, maksaa tai edes tilata ennen kello kahta). Heikkoa oli asiakaspalvelu ja tarjonta, mutta ruoka ja seura hyvää! :)

3 - 2 -1 SYÖ

Vielä viimeiset halaukset Annille ja sitten suuntasin rivakoin askelin ja massu täynä sushia kohti kotia. Matkalla otin vielä viimeiset kuvat linnasta ja Vrtna Ulicasta.

Rakas, vehreä Ljubljana

Kotikatu, kotipiha, kotitalo...hetken se oli koti <3

Meidän pihalla kasvo päärynäpuu! On pitäny laittaa tästä kuva jo
niin monta kertaa että päätin sitte viimesen postauksen kunniaksi ryhdistäytyä! :)

Olin jo raahannut laukun alas, joten nyt piti vain kaivaa eväsleivät kaapista ja jättää avain pöydälle.

Se pysy sentään kaikki 3kk tallessa eikä kertaakaan jäänyt kotiin!
Olen ylpeä. :D

Hirveällä kyydillä porhalsin ulos, kunnes ovea sulkiessa tajusin että tässä se nyt sitten oli, nyt täältä lähdetään. Saattoi pieni tippa pyörähtää silmäkulmaan kun viimeistä kertaa suljin Vrtna ulica 8:n oven...

Bussi tuli ajallaan ja ehdin hyvin lentokenttäbussiin. Juuri kun olin kipittämässä pysäkille taivas repesi ja alkoi ukkostaa oikein komeasti -salamoiden läiskiessä taivaalle heitin hyvästit Ljubljanalle ja suuntasin kohti uusia seikkailuja...oikeasti nukuin kuola poskella suurimman osan matkasta kun bussi kierteli kaikki pikkukylät. Harvoina hereillä olon hetkinä pohdiskelin että olihan tämä oikea bussi kun kukaan muu ei ollut suuren matkalaukun kanssa liikenteessä vaan jäivät matkanvarrella oleviin pikkukyliin, mutta oli se.

Kentälle saapuessa totesin että lento on aikataulussa ja laukkuni syönyt (taas!) liikaa. Onneksi ei kovin paljon ja selvisin aikalailla siirtämällä tuliaissuklaat ja muutaman paidan käsimatkatavaroihin. Portilla odotellessani söin eväät ja huomasin jo orastavia Noora-vieroitusoireita: kun jollain soi sama viestin merkkiääni, käännyin jo melkein puhumaan Norpalle ja toisaalla kuulin ihan kuin Noora ois puhunut, mutta puhuja paljastuikin slovenialaiseksi lentokenttävirkailijaksi, voih. 

Onneksi aito ja oikeakin Noora liittyi loppuajasta seuraan ja ehdimme vähän aikaa hengata ennen kuin minun oli aika kiivetä koneeseen. Nooran lento meni Munichin kautta, mutta lennämme sitten samalla koneella Helsinki-Oulu -välin pahempien vieroitusoireiden välttämiseksi :D

Hei hei Slovenia!

Ljubljana-Frankfurt -lento oli hikinen. Useampi matkustaja pyysi lentoemoja laittamaan ilmastoinnin päälle, mutta nämä vain tyytyivät osoittelemaan yläpuolella olevia tuuletinventtiilejä -joo, mutta entä jos ne oli jo täysillä? Lattialle sulaneena valuin ulos koneesta saksanmaalla ja lähdin kiiruhtamaan kohti jatkolennon porttia (joka oli totta kai toisessa päässä kenttää). Ehdin kuitenkin hyvin ja kävin vielä vessassakin, minkä jälkeen keskityin ihmettelemään sitä kun kaikki puhuu suomea O.o 

Voi olla hankala kuvitella, mutta kun kolmen kuukauden jälkeen kaikkia keskusteluja pystyykin yhtäkkiä seuraamaan ja kaiken ymmärtää, siinä väsähtää helposti ja tuli jo sellainen olo että olkaa jo välillä hiljaa, en ehdi keskittyä jokaseen :D No mutta lento meni hyvin: tällä kertaa tuuletus oli päällä ja kahden koneesta poisjääneen matkustajan paikat sattuivat olemaan minun vieressäni, joten sain kaikessa rauhassa levittäytyä kolmen penkin rivistölle. Maha tosin ilmoitti heti lennon aluksi että sushilounaasta alkaa olla jo melko pitkä aika joten olin kovin kiitollinen kahdesta herkullisesta kolmioleivästä mitkä lennolla tarjottiin.

Helsingin päässä suuntasin kahdella bussilla kohti Itäkeskusta. Vaikeimmaksi kohdaksi osoittautuivat pitkät portaat pysäkkien välillä, sillä laukkuni varsinainen vetokahva on rikki ja sitä pitää vetää nostokahvasta. Voin kertoa että käsien iho oli aika kirkuvan punainen perille päästyäni! Majotuin mukavasti parhaan kaverini Lauran viereen 3 hengen soluun. Ihan heti ei voinut alkaa nukkua kun piti vaihtaa puolen vuoden kuulumiset :D Aamulla sitten väsytti kun möngin Lauran seuraksi aamupalalle. Olin kuulemma jutellut myös yöllä unissani -siihen ei siis ole tullut muutosta vaihdon aikana. Mutta olihan ihanaa juoda aamupalalla rasvatonta maitoa ja lämmittää ruisleipä mikrossa niin että 17% Edam-juusto suli siihen. :D

Lauran kanssa aamupalalla

Mutta tässä se taitaa olla -kohta lähden suuntimaan taas kohti lentokenttää -viimeistä kertaa tälle reissulle. 

On vähän haikea olo että nytkö tämä reissu jo päättyi, mutta toisaalta ihana palata kotiin ja arkeen, nähdä taas poikakaveria, perhettä ja kavereita :) Ljubljanan, seikkailujen, uusien kaverien ja reissujen lisäksi kämppisasumista tulee ikävä! Onneksi asutaan samassa kaupungissa :)

Kiitos ja kumarrus kaikille blogin lukijoille, tätä on ollut hauska kirjoittaa kun on ollut joku kelle kirjoittaa ja kiitos myös Nooralle ja Lauralle uutterasta bloggaamisesta! Yksin tämä ei olisi onnistunut :)

Fiilis on nyt väsynyt mutta onnellinen.

Kuva viime yöltä jostakin Tuusulanväylän pysäkiltä, väsymys on autenttista.

Kassu kuittaa!