Day 45 - Laura

Perjantai ja naisten viikkojen viimeinen aamu. Juhlatuulella taidettiin olla myös Vrtna ulica 8:sassa. Tässä kello on hieman yli 06 ja vastapäisen oven pariskunta Miha ja Lucija kiipivät myös aamupalan kautta töihinsä ja opiskeluihinsa. Kaukaa viisaana Miha suunnitteli aamun kulun; kuka saa ison vessan ensimmäisenä seitsemäksi minuutiksi, kuka puuhaa aamiaisen ja kuka siivoa.

Synnärin viimeinen päivä oli sangen tapahtumarikas. Katselin yhden normisynnytyksen, pääsin vanhempana opiskelijana taas sektioon koppaamaan vauvoja - taas kaksoset! Tällä kertaa lisämausteena olivat pediatrit, inkubaattori ja pikkuisten virvoittelu. Kesken kaiken hoksattiin, että ambun piuha falskaa, oli falskannut ensimmäiset viisi minuuttia. Mietiskelin itsekseni, että kirjataankohan moista mihinkään, saavatko vanhemmat ikinä tietää siitä. Ensiminuutin Apgarit olivat muuten kummallakin viisi.

Lounaan freshiyttämänä. Tästä oli enää pari tuntia päivän loppumiseen ja ajattelin, että hummaillaan nyt sitten loppuun, eiköhän tämä ollut tässä. Niin mitä vielä, Renata ilmaantui käytävässä kysymään, että olenko liidannut synnytystä Suomessa tai täällä, "nyt voisit tulla kokeilemaan!" "Voisinkohan?" mietti pikku-Laura mielessään, mutta arvanette jo, että kajautin vain kalpeana "yes, sure!" ja marssin jalat raskaina ykkössaliin.
Kanyloin keskinkertaisesti ja tunnustelin supistuksia.

Ja seuraavassa hetkessä oltiinkin jo hihoja käärimässä, esiliinaa (tsihhih!) ylle vetämässä ja mukamas-steriilejä hanskoja nykimässä. Enpä arvannut, että pään synnyttäminen on kätilön näkökulmasta sitä, että hoetaan, että "työnnä, työnnä", täällä "she, she (=vielä, vielä)", mutta sitten pitääkin puskea sitä päätä oikeastaan takaisin.
Ensimmäinen alatiekoppini Mihajlo syntyi kummasti, ilman pään rotaatiota sinisenä ja hiljaisena. Huuto tuli vasta kunnon selän stimuloinnilla ja samalla hetkellä oli kyllä pikku-Laurankin sisäinen sointi yhtä KÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄK:iä.
Koko sali onnitteli minua eikä äitiä, isää ja poikaa!
Vuorossa olevat erikoistuvat gynekologit ja obstetrikot kipaisivat akvaarioon askartelupuuhiin ja halausten ja alla näkyvän teoksen myötä minut saateltiin jatkamaan taas tavallista elämää ulko-oville asti.

Pihalla minua tervehti komea vaahteravanhus, lempipuuni. Taustalla näkyy naistensairaala.

Kotona en jaksanutkaan tehdä viikkosiivousta. Nostin jalat pöydälle ja lekottelin. Mieli oli kuin mankelin läpi mennyt, mutta juhlatuulella. Sitten punasin huulet. Juhlatyylini kirsikka kakun päällä oli kadulta löytynyt lasten otsapanta. Pesun jälkeen vähän venytin niin jo istui napakasti!

Eka jengi. Vähän porukkaa ja hauskaa.

Sitten meni kolme varttia ja jengiä olikin niin paljon, ettei kuvaan mahdu. Oli jo vaarallisen hauskaa. Noora ja Kassu olivat kyllä oikea whole package of party housewifes!

Tässä slovenialaiset kätilöopiskelijat Katarina ja Anamaria. Viime syksynä he olivat myös Erasmus-vaihdossa, oikeanpuolimmainen Katarina oli Tampereella ja oli nauttinut kuulemma kovasti. Vasemmalla oleva Anamaria oli Virossa siksi, kun hänellä ei ollut varaa tulla Suomeen Katarinan kanssa. Pitäisikö itkeä vai nauraa?

Ö Phillin voitto tuparikisassa meni oikeaan osoitteeseen! Salaiset tehtävät olivat niin hauskoja! Ilta oli täynnä kummallisuuksia ja lopulta niihin tottui niin, ettei edes hoksannut, että jollain on varmaan task menossa. Karjalanpiirakoita tarjoava käsi ei muuten ole allekirjoittaneen. Haikeana huomenena ei taaskaan saa levätä vaan nyt pitää hopun kyyttiä lähteä Global Village -nimiseen tapahtuaman Suomesta tekemään selvää.