Day 60 - Laura

Mikä päivä! Aamulla heräsin kosteiden Resljevan läksiäispartien jälkeen vähän toppuraisena. Vähän. Kuuma suihku ammeessa makoillen, ikkunat auki hellepäivän aamuun voiteli sieluani. Ehdin torkahtaa vielä hetken ennen kuin oli pakko alkaa hommiin. Heräsin mitä suloisimpiin puuhailuääniin keittiössä. Kämppikset ja muutama yökyläläinen siellä kahvin keitossa ja pannukakkujen paistossa. Minut istutettiin alas ja oikein käteen asti tarjoiltiin teetä ja jäätelöä. Viimeinen aamu Resljevalla oli se kaunein ja tunnelmallisin.

Sinne jäi armas huone ja pieni pala sydäntäni. Tai ei sittenkään - muurahaispirulaiset!

Kassu otti vastaan laukkuni ja ruokakassin = muuttokuormani ja ehdin vielä Nooran ja Saanankin hyvästellä. Ehdin bussiin, huh! Zagreb oli oikein neuvostoliittolainen paikka, kaunein keskusta jäi kyllä johonkin muualle.

Unkarin rajalla alkoivatkin hankaluudet. Istuttiin bussissa ilman ilmastointia tuntinen ihmettelemässä intialaisperheen kohtaloa. Tässä niitä jututetaan tiukasti. Kyllä minuakin poliisina epäilyttäisi jos tulisi ilmiselvä intialaisperhe turvapaikkaa anomaan, he ovatkin mukamas serbiasta ja menossa Budapestin kautta Sofiaan. Lopulta jatkettiin.

Samalla tutustuin turkkilaisiin Hasel -tyttösiin. Heillä siis sama nimi. Tässä he selaavat ihmeissään hienoa suomalaista passiani, jota siis yllä näkyvä rajavartijahemmo ei suostunut mukaansa ottamaan: "Nice Finnish girl here, good day!"

Iltapäiväbussi Unkariin muuttui viivästyneiden rajavartiomeininkien vuoksi yöbussiksi. Tässä Unkarin lauantaiyö jossain kahdensadan kilometrin päässä Budapestistä.

Iltapalaa.

Viimein Budapestissa! Mikä helpotus. Oltiin juuri sopivasti ajoissa, että ehdittiin illan viimeisillä metroilla keskustaan. Eetu ritarillisesti haki minut, otti reppuni ja vetäisi taskusta pizzapalasen. Ajelimme Budapestin vanhimmalla metrolinjalla keskustaan (1896 ensimmäinen toimintavuosi, maailman toiseksi vanhin, Lontoosta löydättä vanhimman!).

Yritimme majoittua portugalilaisherrasmiesten luokse. He olivat kuitenkin ehtineet jo poistua muuanne bilettämään. Lähdimme etsimään avaimen kämppään omaavia henkilöitä sitten lauantaisesta, vilkkaasta Pestin yöstä. Löydettiin. Juotiin iltamehut. Kamala kun nämä baskit ja portugalilaiset on herrasmiehiä! Kunnon poskisuudelmat moiskautettiin, yksi vasemmalle ja yksi oikealle puolihalaten. Ähersin siinä reppujen ja laukkujen kanssa ja huomasin, että pojat seisovat odottaen minua. Huvittuneena observoin, että hekin istuivat vasta minun istuutuessani.
Kotimatkalta löydettiin aika pieni ravintola 60-lukulaisen volkkarin perästä.

Ylemmässä kuvassa Eneko hoitaa iltamusiikit ja alemmassa Paulinho on juuri tarjoillut iltapalan, vesilasin ja paahtoleivän margariinilla. Koska pariskuntana vierailemme, saimme oman makuuhuoneen ja Eneko ritarillisesti jäi olohuoneen levitettävälle sohvalle. Jos loput portugalilaiset hyökkäävät kesken yötä kotiinsa, käydään uusi neuvottelu petipaikoista. Paulinho kuitenkin ennusti, että iltamehujen ja pesuaineiden vaikutuksesta juhlat jatkunevat seuraavaan aamupäivään asti.
Täten hyvää yötä ja perästä kuuluu!