Day 67 - Laura

Hyvää sunnuntaihuomenta hostellin aulasta. Oikeasti piti blogata eilen ja eilisestä, mutta hostellin wi-fi olikin kusetusta eikä se kantanut enää huoneeseemme asti.
Tästä raporttiin eilisestä:

Viimeinen aamu Bethlen Gaborilla! Luulin, että pitäisi olla viimeinen aamu myös Unkarin puolella, mutta hoksasin olevani niin sanotusti takalukossa Budapestissä. Noora ja Kassu ainoina kotiavaimen haltijoina pitävät majaa ihanassa Kroatiassa, joten parempi oli minunkin jäädä yksi päivä elonpolusta Unkarimmaalle viettämään. (Junani pitäisi olla vähän ennen puolta yötä Ljubljanassa, kai tet sillon oletta jo kotona?!)

Eilisen myöhästymisestä viisastuneena suuntasimme heti aamusta mannerheimilaisittain kello yhdeksän kylpömään Széchenyi -kylpylään. Paikka on Pestin puolen vanhimpia, 1881 rakennettu ja 1913 ja 1999 peruskorjattu. Islannin Blue Lagoonin kokeneena ei tämä paikka tehnyt yhtä suurta vaikutusta. Pytingit olivat vanhoja ja komeita – mutta likaisia ja paikoin erittäin voimakkaasti homeelle haiskahtavia. Hinnoittelu oli kuitenkin erittäin osuvaa; pyyhe kaksi euroa ja kalja yhden, sisään pääsi kympillä siinä missä Blue Lagooniin muistaakseni lähemmäs neljällä kympillä.

Vähän kuumotteli liukastella sisätiloissa kameran kanssa ilman kuvauslupaa. Mutta kun oli niin hienoa ja vaikuttavaa. Käytävillä kävellessä sai olla kerrankin iloinen naisellisesta (krghöömm) takapuolestaan, kun kameran sai kätevästi piilotettua vartijan ohi hiippaillessa...

Äiteille terveisiä!

Luut pehmenivät, pää myös. Tuli pitkästä aikaa sisälle kunnolla lämmin, sellainen tyyni kotisaunonut olo. 

Metromatkalla lounaalle teki Eetu hölmön miehen työn ja jätti muovikassin (jossa hälle ostamani talvikengät ja itse ostamansa Adidas-uimakiiturit) aseman laiturille taikka junaan. Selvitin vartijoiden kanssa asiaa, mutta kassia ei löytynyt niin mistään. Tässä pikkuveljensä Eeli antaa rankkua, oikein SM-kullalla palkitun hauiksensa voimin. Harmi, kun ette kuulleet sitä uikahdusta, mikä hölmöilleen Halosen kurkusta livahti.

 

Pyyhkäistiin Ringiin, Eetun suosittamaan gourmet-burgerimestaan. Mutta voi! Emme me oululaiset ja oululaistuneet ymmärräkään kuinka arvokasta on Kauppuri 5:den ravinto. Ei tämä pelittänyt. Kuten eivät myöskään Eelin kahtiajakautuneet lasit.

Kuvissa ylimääräisenä Suomi-vahvistuksena siis Kristian Pietiläinen Oulusta. Opiskelee Dunaujvarosissa vaihtovuoden, kuten Eetukin.

Kuva: Eneko Arberas ja Hessu Kiiski

Metro, jolla rullaamiseen alan kyllästyä ihan justiinsa.

Hyvästelimme takaisin koto-Suomeen matkaavat pojat, kirjauduimme hotelliin ja lähdimme iltakävelylle hautausmaalle. 

Eetu olisi halunnut viedä minut House of Terroriin tai Padovan seikkailuista kerrottuani Botanical Gardeniin, mutta kummatkin olivat ehtineet sulkea ovensa. Ehdotin muina naisina kävelyä läheiselle hautausmaalle vain aikeenani käydä sytyttämässä kynttilän edesmenneen ystäväni muistoksi ja rauhottua vähän viime viikkoisen, mekkalaisen elämän jälkeen.

Mutta millainen hautuumaa meitä olikaan vastassa! En ole kuunaan nähnyt moista – ja olen sentään nähnyt mitä kummallisimpia hautausmaita ympäri Suomen, Islannin, Ranskan ja Saksan. Hautausmaa oli iso, moniosainen, monimutkainen suunnistaa ja täynnä mitä erikoisempia hautoja, muistomerkkejä ja mausoleumeja. 

Suosikkejani olivat tämä sureva enkeli ja ihmeellinen nelijakoinen hevonen ja ratsastaja –muistomerkki. Harmiksemme emme löytäneet juuri englanninkielisiä selvityksiä, joten syvällinen ymmärryksemme merkkihenkilöistä ja –haudoista jäi laihaksi. Riemukseni Eetu tykästyi ideaani ja paikkaan kovin ja aikoi tulla kävelylle vielä monesti uudestaan paremmin valmistautuneena. 

 Tämä erikoinen rakennelma oli saatu valmiiksi 1800-luvun loppupuoliskolla. Sukuhautoja ja ilmeisen kalliita hautapaikkoja muutoinkin.

 Mahtoi olla tämä tyyppi aikanansa hyväkin veistelijä, kun oli saanut niin arvokkaan haudan yllä olevasta rakennelmasta.

 Illalla kävellessämme alkoi ukkostaa ja sataa, sää pimeni aivan yhtäkkiä. Tätä naista katsellessani olin oikein, oikein tyytyväinen, että vieressäni käveli reipas ja rauhallinen suomalaispoika.

Kommunistien työväenliikkeen mausoleumi vuodelta 1958. Tämä siis kommunisteja ylistävä maamerkki! Kommunistisen liikkeen kaaduttua lähes kaikki patsaat ym. liittyvät merkittävät rakennelmat on kaadettu ja tuhottu. Tämä mausoleumi on kuitenkin onnistuttu säilyttämään.

Hyvää sunnuntaita! Illalla kotiin - siis Ljubljanaan. Maanantaina alkavat lastenviikot sairaalalla, uiks!