Day 81 - Laura

Käheä kurkku ja Abban Dancing Queen sitkaana korvamatona ovat merkkejä edellisillan riemukkaista karaokelaulutuokioista. Koko Vrtna ulica 8 muutoin käänsi rauhallisesti kylkeä aamupäivään asti paitsi eräs nuori kätilönalku murehti eurooppalaisia junia. Ensi viikolla on ohjelmassa ensimmäinen interrailini ja vieläpä yksin. Suunnittelen parhaillaan reittiä ja jonkinlainen käsitys vajaan parin viikon kuluista alkaa olla selvillä.

Aamupalapöydässä oli hedelmäpitoiset kattaukset ja luonnollisesti pelattiin korttia taas. Noora ja Kassu tutustuttivat minut maijan saloihin. Olin aika huono.



Päivällä piti lähteä BTC:lle shoppailemaan. Muoriskat jäivät suosiolla kouluhommien pariin (vau!). Löysin tuliaisia, kummityttärelle syntymäpäivälahjoja, reissukengät (vähän myöhässä, milloin muka ajan ne sisään?), frisbeen, naulakoita, ruokaa ja sellaista sekalaista. Tässä kotibussipysäkiltämme kuva.

Lohikäärme on se Ljubljanan juttu.

Viimeisten kertojen ajat ovat alkaneet. Tätä armasta smoothiebaaria tulee ikävä. Puolen litran jööti itse asiaa 2,99€. Lähteä pitää juuri, kun opittiin suomentamaan menu, tosin puolukka sloveniaksi on edelleen kysymysmerkki.

Kotiin tullessa tuntui ihan lapsuuden lauantai-iltapäivältä, kun kaikki ovat paikalla, ei ole kiire, television äänet kuuluvat, ehkä joku leipoo... Kassu vaivasi sämpylätaikinaa ja katseli Huomenta Suomea (mikä sekään ei ole enää mitään ilman Lauri Karhuvaaraa!). Noora kirjoitti kouluhommia. Sämpylöistä tuli parhaimmat ikinä(no aivan meän äitin voittananeita ei olheet) ja niiden voimin pidimme kunnon läksypiirimaratonin. Siitä ei ole kuvatodisteita, harmi, koska silloin näyttää siltä kuin meillä olisi keittiössä kiihkeät lanit meneillään. Tietokoneet vastakkain naputetaan, pimeässä huoneessa istutaan kyyryssä ja energiajuoman tilalla tosin on vain teetä.



Työpitoisen päivän päätteeksi Noora ja Kassu alkoivat elokuvaillalle, jotain kaupallista merirosvolänkkäriä katsomaan ja minä valmistelin seuraavan päivän brunssia. Pari viikkoa on tehnyt tehtävänsä, tälle sohvalle käperryn väsyneenä, mutta kiitollisena, omalle kotisohvalle. Rauhatonta, harmaanmustaa seeprakuviota en edes näe enää. Reissuun- ja kotikotiinlähtö tuntuu samalla kutkuttavalta ja toisaalta epätodelliselta, kaukaiselta ja haikealtakin. Nytkö jo? Onneksi lähtö on kuitenkin pitkä, olen Suomessa vasta kuukauden kuluttua!