sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Day 19 - Noora


Eilen illalla patikkareissulta palattuani lupasin itselleni että sunnuntaina saa nukkua ainakin puolille päivin ja hemmottelin mieltäni oikein kunnolla tällä ajatuksella. Aamu koitti ja harmikseni heräsin jo kahdeksan jälkeen Tarmontien kotitontun puheluun. Voiko parempaa herätystä olla kuin tuttu ääni kysymässä että miten nämä sinun kukat nyt pitikään hoitaa.. Ei edes väsyttänyt mutta harmitti silti kun jäi tämä nukkumistilaisuus käyttämättä. Eilisen patikointi tuntui kermakakulla treenatuissa pohkeissa aavistuksen ikävältä mutta sain nostettua itseni sängystä kohti sunnuntaipäivän seikkailuja. Laura oli suunnitellut meille chai -hetken jo legendaksi leimaantuneessa lähikahvilassa. Ljubljanassa oli ihanan lämmin, mutta tuulinen sää. Hauska ylläri oli kun kahvilan tarjoilija muisti Lauran ja hihkaisi että sinä olet se chai-tyttö :D Teen äärellä puitiin sitten suunnitelmat ensi viikolle.
Teen jälkeen käveltiin kaupungin läpi ja taas oli vaikka ja mitä nähtävää.

  Täällä tykätään Putinista yhtä paljon kuin Suomessa.













Katumuusikkoja oli taas useamman sorttisia. Kirkon eessä soitti taitava yhden miehen bändi johon Laura ja Kassu mieltyivät niin että jopa aavistuksen hytkyivät taiteen tahtiin. Minun mieleen oli enemmän henkkamaukan edessä paljain jaloin istuskeleva mies joka puhalsi putkeen (ei ollut oikea soitin, muistutti enemmän viemäriputkea) ja sai aikaan jännää ääntä.
















Kaupungista suunnattiin vielä Tivoli puistoon kävelylle. "Käydäänpä vielä vähän tuola päin jos sieltä löytyis se eläintarha" Katriina sanoi ja minä totesin hyväksi ideaksi. Eläintarhaa sieltä ei löytynyt mutta hevostila kyllä. Tulikin mieleeni että lienekkö tämä ollut koko ajan Kassulla suunnitelmissa, eläintarha oli vain harhautus :D












Uus kämppis ja uudet kujeet!

Ollaan alettu Kassun kanssa tutustumaan toistemme tapoihin, mieltymyksiin ja harrastuksiin. Eilen kylvin ensimmäistä kertaa kylpyammeessa kun olin saanut Kassulta sen kylpyvaahdonkin. Hassu kokemus :D Tänään sitten varattiin ratsastustunti keskiviikolle, Kassu vähän kokeneempana, minä ensikertalaisena. Minä taas suostuttelin Kassun rengasstrapetsitunnille ja tankoilemaan! Voi olla että kesäkuuhun mennessä minä syön joka aamu suolatonta puuroa  ja heitän Harry Potter vitsejä (tai edes ymmärrän niitä) kun taas Kassu varmaan rupeaa nauttimaan laiskottelusta (levähtämisestä) ja afrojameista keskellä kirkasta päivää nigerialaisen musiikin tahtiin ("Noora, mikä laulu tämä taas on?").

Eilen ja tänään olen huomannut huolestuttavia koti-ikävän merkkejä. Toivottavasti siitä päästään äkkiä yli etten tartuta sitä kanssaseikkailijoihin.


4 kommenttia:

  1. Ihanat! Noora opeta vaan Kassulle sellanen hengähtämisen taito, tulee vielä tarpeeseen. ♡

    VastaaPoista
  2. Jee Kake, tallille! Napakympsi, kerto sitten heti kaikki. Minä odotan! Hauskaa uutta harkan alkua seikkailijoille :)

    VastaaPoista
  3. Voit olla Elisa ihan oikeassa :D Mutta minä kerron, oli vielä Issikkatalli! :)

    VastaaPoista
  4. Elisa, yritin vinkata sille että ruokalepo tekis terää niin se sano vaan että "aina me vaan levätään" :D

    VastaaPoista