keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Day 22 - Noora

Eilen oli pitkään odotettu ja jännittävä päivä kun päästiin tanssikoululle! Luvassa oli rengasstrapetsia ja koulun meininkiin tutustumista. 


Odoteltiin aulassa Kassun kans ja kyylättiin ikkunasta saliin jossa oli tankotanssitunti meneillään. Oli hieman eri meininki kuin Oulussa ja pelotti että jos se on pelkkää tangon ympäri kävelyä niin kuin ikkunan takana olevat treenaajat mallinsivat. Edellinen tunti loppui ja opettaja tuli kyselemään että ketä ollaan ja mitä halutaan. Puhutaanko sloveniaa tai kenties venäjää? Ei puhuta vielä.. Hän ei puhunut englantia. Onneksi löytyi tulkki ja päästiin perille koko systeemistä. Oltiin kaiken aikaa aavistuksen hukassa kun ei ymmärretty ohjeistusta mutta kyllä sinne renkaalle nyt kuitenkin kivuttiin ja päästiin vielä alaskin. Tänään on sitten ollut pohkeet mustelmilla ja häntäluu kipeänä, mutta kivaa oli, ainakin mulla :) 



 Tämän päivän harkka meni hyvin. Oli riittävästi hommaa ja aika kului nopeaa. Ehdin tauoilla myös kutoa ja koin suurta iloa kun toinen opiskelija tarkkaili työtäni ja palmikon nähtyään sanoi että "BADASS". Hienoin kohteliaisuus mitä olen amatöörityöstäni kuullut :) 


Täälä muuten kaikki pukkarit on miehille ja naisille yhteisiä. En ole vielä ihan tottunut tähän ja joudunkin aina puikkelehtimaan niiden kaappien välissä tiiraillen ohikulkijoita ja yrittäen samalla kiskoa farkkuja jalkaan.

Harkan jälkeen käytiin eurolla navat täyteen opiskelijaravintolasta ja suunnattiin yliopistolle kahvittelemaan muitten vaihtareiden kanssa. Harmiksemme espanjalaiset olivat vähän hitaasti lämpeneviä eikä saatu vielä illanistujaisia sovittua.

Sitten päästiinkin päivän kohokohtaan: issikkatallille ratsastamaan. Ovat kuulemma hyviä heppoja maastoratsastukseen. 


Olin siis ekaa kertaa ratsastamassa ja jännittihän se. Sain sellasen lepposan hepan jonka kanssa tulin hyvin toimeen.







                 Minä ja hevosystäväni


En osaa sanoa mitä ne kaikki harjoiteltavat jutut oli kun en tiedä mitään näistä hevosjutuista. Kassu teki jotain ihan omiaan ja minä sain yksityisopetusta. Vaikutti vähän liian hyvältä ollakseen totta kun opettaja käski minun ohjata hevosta ja ennen kuin ehdin mitään tehä, hevonen jo totteli..

Noo, olin kuiten tyytyväinen tuntiin. Hevonen kulki ja minä pysyin selässä. Voi olla että Kassu soveltuu kuitenkin paremmin näihin hommiin ja minä rimpuilemaan tanssisalissa pää alaspäin katosta.

Huomena saattaa tulla vielä vähän hifistelyä näistä heppahommista kun on Kassun blogipäivä :) Sitä jäämme odottelemaan!

As & Noora                         Hacken & Kassu



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti