lauantai 1. maaliskuuta 2014

Day 4 - Katriina

Aamu alkoi perinteisesti jo ennen kellon soittoa - kello on täällä tunnin jäljessä Suomesta. Lauran kanssa ei ole tarvinnut yhteisestä peitosta hirveästi taistella, koska paikalliset tykkää todella lämmittää kämppiään. Neljännen hikikarpalon pyöriessä selkärankaa päätin lähteä aamun virkistävään suihkuun.
Ja virkistävä se todella oli! Lämmintä vettä ei tullut yhtään missään vaiheessa, joten pitkä ja nautinnollinen aamusuihku vaihtui pikaiseen jääkylmään pyrähdykseen. Lisäksi teimme havainnon että kämppääjien lukumäärä oli noussut yön aikana yhdellä irokeesipäisellä punkkaripojalla kun taiteellinen puumanais-vuokraemäntämme oli pyörähtänyt Ljubljanan hämyisessä yössä, mutta emme antaneet asian häiritä. Onneksi ei olla kyyliä.
Mutta aamu oli hyvä, koska aamupalalla sai mansikoita <3


Tänään päivän ohjelmassa oli asuntonäyttö klo 11.00. Lähdimme käppäilemään keskustaa kohti hyvissä ajoin, sillä Laura oli kuullut eilen tulevilta kämppiksiltään, että tänään olisi jonkunlaiset lohikäärme-karnevaalit keskustassa jonkun Rooman aikaisen kaupungin kunniaksi.
Ja kyllähän siellä oli lohis poikineen! Oli mahtavaa nähdä kun oikeasti koko kaupunki oli pukeutunut vauvasta vaariin popcornilaatikoista tipuihin ja niin edelleen.

Bileiden päätähti, eli valtavan kokoinen dragon, joka löytyy myös Ljubljanan vaakunasta (voin muuten kertoa että alkaa olla jo melko lämmin tuo mun toppatakki täällä ^^' )

Törmättiin myös mm. ylisöpöön haisunäätään...
...tipuperheeseen...

...ja puujalkapoliiseihn!
Laura jäi ootteleen karnevaalikulkueen alkamista ja me suunnatttiin Nooran kans kattoon meidän kämppää... joka paljastukin omakotitaloksi kahden keittiön, kasvimaan ja kahden auton autotallin kera :D Mutta jäämme mielenkiinnolla odottamaan niiden vastausta meidän vuokratarjoukseen. Loppujen lopuksi päädyttiin kuitenki lähteen niiden vuokranantajien kanssa takas karnevaaleihin. Äidillä oli sähäkkä pinkki peruukki päässä ja kasvomaalaukset ja perheen n. 2-vuotias poika vietti päivänsä sulttaanina.
Mun ehdoton lemppari karnevaaleilla oli nämä turjakkeet hanurinheiluttajat:



(Opettelin lataan youtubeen videon ihan tämän takia... Jos video on suttunen niin kannattaa kattoa video youtubessa (klikkaa videon alareunasta "YouTube" ja laitttaa oikean alareunan hammasrattaasta 720hd niin on huomattavasti parempi laatunen! :)

Laura oli kuullut joltakin paikalliselta että ne ajaa talven pois...ainaki niistä lähti jäätävän kova meteli!

Paikallinen Luukas ja roomalainen ravikuski

Lisäksi meidän kotitorilla oli jotaki venäläistä meininkiä (ruokaa, maatuskoja, tanssia ja laulua), mutta veikattiin että ne oli ehkä jo eri juttu ja liitty tähän venäläisen kulttuurin festivaaliin
Laura näpsi kans otoksia paraatista:





Lauran mielestä torin kuumin isä


Lauran lempparihahmo kulkueesta

Lasagnen, parin korttipelin ja nokosten jälkeen päätimmä lähteä valloittamaan linnan! Sen the Linnan, joka on näkynyt varmaankin jo aika monessa kuvassa taustalla kaupungin yläpuolella ylhäisessä yksinäisyydessään. Siispä lenkkikamat niskaan ja liikkeelle!

Reippailijahemulit!

Laura tykkää ku täällä vihertää. (Se ei hoksannu että se oli samaa seinäsammalta mitä Suomessaki on...)

Maisemat inspiroi kiipeemään korkeammalle ja korkeammalle...

Aattelin että tänne vois tulla lenkkeileen toisenaki päivänä! :)
Sittepä se koko päiväksi luvattu sade päätti alkaa ja kipaisimme 1500-luvulla rakennettuun linnaan sisälle. Onneksi pääsymaksua ei tarvittu, sillä Laura oli ainoa rahanainen paikalla!

Muraattifanin rakkaus <3

Samaa näköä Turun linnan kanssa?

Ihana linnakäytävä!



Nähtiin oikea linnanneito!

Linnan parhaaksi nähtävyydeksi jäi kuitenkin ehdottomasti näkymät kaupunkiin. Linnan muurilta näki Alpeille asti, ja porukalla harmiteltiinkin kun sadepilvet peitti näkymää niin paljon. Päätettiin käydä uudestaan joskus kirkkaammalla ja kuivemmalla kelillä :)


Tyytyväinen lauantain tuulipukukansalainen

Yritettiin houkutella Nooraa Putous-katsomoon hyvillä eväillä.
Yritys hyvä kymmenen! Eväät söi ja surffas loppuajan netissä.


Sitaatteja päivältä:
"Täältä pitää tulla oikein ajan kanssa keräilemään sydämen muotoisia kiviä pylly pystyssä!"
Suomennettu: "Asuntoon voi muuttaa kaksi opiskelijaa tai yksi henkilö."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti