torstai 27. maaliskuuta 2014

Day 30 - Laura: 21 + 1 tapaa ikävöidä koto-Suomea

Näinä päivinä vietämme kuukautis- siis kuukausipäivää. Allekirjoittaneen suusta lipsahti alan froidilainen... Ensimmäinen kuukausi on ollut nautinnollinen. Kärsimme kaiketi sangen miellyttävästä kulttuurishokista; sama läntinen maailmanmenohan täällä on, kaupunki on ystävällinen ja kaunis, ihmiset avuliaita, mutta pääosin osaamattomia englannissa, sairaalamaailmoissamme on paljon samaa, mitä nyt jokunen detalji hoidetaan erilaisin tavoin. Vaikka kaikki toimiikin hyvin, kyllä silti ikävä ja kaipuu joitakin asioita kohtaan on tullut. Haastattelin myötäeläjiäni noin seitsemän kohdan verran. Koska perhe, sukulaiset ja lähimmäiset ovat jokaisella itsestäänselvä kaipauksen kohde, niitä ei välttämättä ole jokaisen kohdalla erikseen mainittu.

Katriina:
  1. Rasvaton maito. Ylipäätään maito, joka maistuisi niin kuin Suomessa. 
  2. Karvaiset kaverit kotona: Kasperi, Onni sekä Zorro. Aina, kun vastaan kävelee karvainen nelijalkainen.
  3. Poikaystävä Tomas ja erityisesti halaukset, läheisyys ja esinukkujan ominaisuutensa.
  4. Magenta, joukkuemeininki ja sen ihmiset + pääntyhjennystreenit.
  5. Katsomo ja Yle Areena.
  6. Kotitalli. (Ei autotalli vaan hevos-. Toim. huom..)
  7. Kaverit ja puuhailut heidän kanssaan: leffaillat Heidin kanssa, Elisan kanssa neulominen, Lauran (olletikin ei allekirjoittaneen kanssa kuitenkaan. Toim. huom..) kanssa mökkeilyä, ex-tempore-iltateet Kirsin seurassa.
+ 1. Lautapeli-illat.

Noora:

  1. Läheiset Oulussa. Erityisesti Barryn aikaiset herätykset, iltatee- ja -kaakaohetket hänen kanssaan ja tankoilut ja trapetsit Minnan kanssa.
  2. Suomalaiset pääsiäisherkut.
  3. Oma vaatekaappi sisältöineen, täällä kun mukana on vain laihahko perusvalikoima mukavia vaatteita.
  4. Kemijärven konnut ja sauna.
  5. Oma mauste- ja teekaappi + kakkuvuoka.
  6. Pyöräily "- - en olisi kyllä uskonut..."
  7. Spotify, Sloveniassa ei toimi (kuten ei myöskään Netflix. Toim. kitkerä huom..).

 Allekirjoittanut:
  1. Oma sänky, tyyny ja untuvatäkki.
  2. Projektit: neulominen, askartelu (omat askartelutarvikkeet) ja ompelu.
  3. Päivittäishyödykkeet: sakset (en ole vielä kotoamme löytänyt!), neula, lanka, jesari, työkalupakki, silitysrauta ja -lauta...
  4. Sekalaiset ruoat: Valio ProFeel proteiinijuoma maitokahvin tai lakritsin makuisena, rahka, rieska, Juustoportin hillajogurtti, Bon Apetitin pinaattikeitto, Rainbowin kuningatarmarjasekoitus, äitin limppivelli...
  5. Harjoittelua suomen kielellä. Tänään viimeksi missasin synnytyksen liidaamisen, koska minua ei vain kyetty ohjaamaan englanniksi.
  6. Omat astiat ja siivousvälineet.
  7. Oulu-puuhailut: kirjaston lukusali, Kauppuri kavereiden kanssa, omatoimibrunssit, La Cena:t, ompeluseurat, hippoja kotonani, ravintolapäivää...

4 kommenttia:

  1. Karvakaverit vilkuttavat häntiään ja käpäliään!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa elää Sloveniassa teiän kautta! ;) meillä on täällä harkkapaikanvaihtoviikonloppu ja sää on mitä mahtavin! Aina välillä tekis mieli laittaa teille kuvia kauniista Suomen keväästä, koko viikon on paistanu aurinko ja lämpötila päivällä lähentelee jo kymmentä astetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistäppä Jonna vaikka Facebookissa, ois kiva nähä! Ja tsemppiä seuraavaan harkkaan! :)

      Poista