lauantai 31. toukokuuta 2014

Day 94 - Noora

Kuva: Minna
Nyt tulee hieman takautuvasti tarinaa sillä on ollut kaiken näköistä aktiviteettia nyt kun on vieraita kylässä. Oikein toiminnan täyteinen viikko! Keskiviikkona lähdettiin M&M&N porukalla rannikolle ja päätettiin jättää auto Portorozin alueelle josta jatkoimme sitten matkaa jalan. Portoroz oli nätti ranta-alue ja sääkin vielä suosi meitä :) Suunnitelmissa oli käppästä Rozista Piranin puolelle mutta varmistaaksemme riittävän energian päätimme tankata heti matkan alussa jätskiä CACAOSTA (ilmeisesti pääpiste onkin rannikolla eikä Ljubissa). Rannikon Cacaossa oli isompi jäätelövalikoima kuin Ljubissa ja penkit oli rannalla mikä kruunasi kaiken. Otin tällä kertaa melonia ja jogurttia. Tankkauksen jälkeen olimme valmiita viralliseen matkaan. Piranin rajamailla pysähdyimme rantakadun varteen ihastelemaan maisemaa ja lisäämään aurinkorasvaa. Löysimme rantaravintolan ja tilasimme meren herkkuja: simpukoita, silakoita ja rapuja. Täysin vatsoin lähdimme ruskettamaan toista kylkeä eli paluumatkalle. Ennen autolle menoa kävimme vielä varmuuden vuoksi Cacaossa toisilla jätskeillä ettei jää harmittamaan kokeilemattomat jätskimaut.

Kuva: Minna

Kuva: Minna

Kuva: Minna

Kuva: Minna


Eilinen oli sitten varattu Ljubljanalle ja shoppailulle. Käytiin Metelkovassa ja Trubarjevalla sekä suklaakaupassa tuliaisostoksilla. Keskellä BTCn shoppailualuetta hyppäsimme bussista ja samantien alkoi satamaan kaatamalla. Koska sade ei näyttänyt loppuvan teimme suunnitelman: otetaan liiat takit ja paidat pois että voidaan sitten kauppaan päästyämme laittaa kuivat vaatteet päälle. Matti uhrautui ja antoi sandaalinsa Minnalle joka ei tohtinut pilata mokkasiinejaan. Sitten vain täysillä juoksemaan läpi rapakoiden! Torstai muistetaan päivänä jolloin jokainen reissulainen sai uudet kengät :)

Kuva: Minna

Sitten päästäänkin tähän päivään.. Matilla oli viimeinen päivä Ljubljanassa. Päätimme ottaa vähän rennommin ja kirjata vain muutaman kohteen listalle. Ennen kaupunkiin lähtöä Minna ohjasi minua muutamissa joogaliikkeissä, yllätin hänet (olemattomalla) venyvyydelläni. Yritin puolustautua aamukankeuteen vetoamalla..

Aloitimme nähtävyydet siis Ljubljanan linnasta. Saimme sieltä matkaan hienot nimikoidut kirjanmerkit. Tulimme kukkulalta alas siksaktietä joka päätyi tunnelin viereiselle aukiolle. Seuraavaan nähtävyyteen oli kymmenen minuutin odotus joten nautiskelimme säästä suihkulähteen reunalla. Tässä videomateriaalia Showsta!




Kuva: Minna

Kuva: Minna


On taas perjantai ja torille kokoontuneet miniravintolat tarjoavat herkkujaan halpaan hintaa. Tarjolla on aasialaista ruokaa, perinne ruokaa, viiniä ja smoothieta sekä kakkuja. Jokaiselle jotakin :) Otimme Matin kanssa Slovenialaista kun taas Minna haki itselleen Vietnamilaista. Minä ähkyynnyin rasvaisesta makkarasta riittävästi mutta Matti siitä vain innostui ja haki "pääruuaksi" falafeleja sekä paellaa. Jälkkäriksi haettiin vielä teetä sekä vadelmasuklaakakkua ja nutellalettua. Mitä ruokajuhlaa! Tätä tulee takuulla ikävä Suomessa. Ehkä perustan Välivainiolle oman ruokatorin, vaikka siihen k-supermarketin kulmalle..




Viiden maissa lähdettiin bussiasemalle Mattia saattelemaan, Minna jää vielä lomailemaan maanantaihin saakka.

Huomiselle luvattiin hyvää säätä joten suunnitelmissa olisi piknik joenrannassa, tai ehkä jopa kuntoilua. Ainut mikä on varmaa on se että huomena rillataan parsaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti