Day 64 - Noora

Aamu alkoi kello 4.30. Kolauttelin päätäni puolen tunnin ajan erilaisiin hotellihuoneesta löytyneisiin kulmiin ja olin valmis lähtemään ratikkapysäkille. Pihalla odotti esteratapäivän toinen haaste: pihaportit oli lukittu paksulla vaijerilukolla eikä respassa ollut ketään keneltä kysyä apua. Tiirikoimme itsemme portista ulos ja lähdimme matkaan. Aamuhämärässä katuviemäreistä nousi lämmintä höyryä kuten elokuvissa konsanaan. Ratikka vei meidät bussiasemalle josta saimme oivan torkkupaikan pariksi tunniksi: bussi numero 405. Jäimme pois Plitvickan kansallispuistossa jossa oli tarkoitus vaeltaa aamupäivä.

 

Heti puiston porteista sisään astuessamme oli näkyvissä mahtavat vesiputoukset ja turkoosia vettä. Kellastuneen koivun lehden näköiset perhoset liitelivät polkuja kilpaa meidän kanssa. Tulva oli aavistuksen kohottanut vedenpintaa mikä aiheutti pientä kenkien kostumista..

Toinen toistaan seuraavien vesiputousten lomassa näimme kaiken näköisiä luonnon asukkeja. Tiellemme osui mm. jättiläiskastemato, tuhatjalkainen, vihreä kastemato (Marsista tai Tsernobylistä kenties?) ja vihreitä isoja sisiliskoja. Metsä kuhisi myyriä ja näimme myös jännittävän jättiläishämähäkin ja madon kamppailun.

Kiersimme reitin odotettua nopeammin ja aikaa jäi myös korttipeleille. 

Bussi nouti meidät tienposkesta klo 14.30 ja suuntasimme kohti Splitiä. Splitissä saimme kuulla että jatkobussit Dubrovnikiin on kaikki täynnä tälle iltaa. Pakko oli kuitenkin päätyä Dubrovnikiin sillä meillä oli jo hotellivaraus valmiina. Mietimme siis kaikki kulkuvaihtoehdot läpi: juna, laiva, liftaus, auton vuokraus, pyöräily, sukellus, helikopteri? Ei päästy edes yrittämään. Tässä vaiheessa tuli mieleen se ainainen purnaus VR:n palveluista – tällä hetkellä se tuntui luksukselta.

Kova sisu ja lipputiskin myyjän häiritseminen toi meille kuitenkin kaksi lippua klo 20.30 bussiin. Kysyin vielä myyjältä että onko välillä bussin vaihtoja – ei ole. Bussikyytiä oli luvassa aamu yhteen saakka joten päätimme ruveta torkuille. Raotin puolen tunnin välein silmiäni ja joka kerta bussissa oli vähemmän ja vähemmän porukkaa. Aavistus ennen puolta yötä heräsin siihen kun paikallinen tyttö naputti sormellaan säärtäni ja kertoi että on aika vaihtaa bussia. Olo oli kuin talviunilta herätetyllä karhulla. Siellä minä seisoskelin jossain Bosnia-Hertsegovinan rajan tuntumassa bussilaiturilla katselemassa tähtiä. Kyllä minä niin mieleni pahotin ku sillä tavalla menivät valehtelemaan siellä bussiasemalla :D Vihdoin saapui toinen bussi jolla matkasimme passintarkastusten läpi määränpäähän. Bussiasemalta otimma vielä taksin jossa oli melko suolaset hinnat Zagrebiin verrattuna mutta päästiinpähän hotellille. Ja nyt klo 3.25 täälä kirjotellaan tyytyväisenä blogia teidän riemuksenne J kohta aamupalalle!