lauantai 12. huhtikuuta 2014

Day 46 - Noora

Ohhoh mikä aamu. Heräsin ennen yheksää enkä halunnut nousta ylös sillä mielessäni kummitteli kuva olkkarista ja keittiöstä edelliseltä illalta. Erasmus ihmiset osaava ilmeisesti juhlia sotkuisesti. Popparit oli ympäri kämppää ja kiitos vessapaperi -taskin, joka puolella oli valkoisia kolmikerroksisia lovely wc-paperiarkkeja. Sukat tarttui tietysti lattiaan. Kampesin kuitenkin itseni ylös ja keittiössä olikin onnekseni suht siistiä. Kassu oli ennen nukkumaan menoa hoksannu siistiä viimisten vieraiden kanssa pöydät puhtaiksi niin päätin sitten alottaa siivoukset tiskeistä -> lattioiden lakasu roskista -> imurointi -> luutuaminen x2. Kassu uhrautu ottamaan wc:n käsittelyynsä. Vielä listalla olisi parvekkeen ja rappusten siivous ja seinien luutuaminen (älkää kysykö).

Tämän päivän missio oli Global village tapahtuma johon oltiin ilmottauduttu esittelemään Suomea. Tätä varten kävin eilen Suomen suurlähetystössä hankkimassa lippuja ja esitteitä. Oli aika hassu fiilis kun suurlähetystössä (Slovenian pääkaupungissa) tulee tyttö kysymään että "sinäkö olit Kemijärveltä? Minäki oon." TÄ? Googlettakaapa nyt huviksenne Kemijärvi ja laskekaa todennäköisyys sille että täälä tulee toinen kemijärveläinen vastaan. Minä olin ainaki monttu auki :D
Suomineidot edustamassa

Edustettiin sielä salmiakkien kera ja kyllä sitä Suomesta
kiinnostunutta porukkaa aina jostain ilmoittautu. Ständien kiertelyn lisäksi ohjelmassa oli capoiera esitys, flamenco esitys ja kansallistanssi esitys Makedoniasta. Lopuksi oli jännittävä arvonta jossa oli kerrankin riittävästi palkintoja! Palkintoja jaettiin mm. numeroille 1, 2 , 4 ja 5. Minun lapussa luki tietysti numero 3. Himpun verran harmitti, ei paljoa. Haikein mielin lähdin kotiin. Keiteltiin Kassun kanssa tietysti teet ja otettiin suklaakätköstä pienet maistiaiset :) Kassu: "ai meilläkö oli keksejäki?" Noora: "saatoin ottaa vierasvaroista". (oisivat kohta homehtuneet sinne ku edellisistä kahvitteluvieraista on jo ainaki viikko!) 












Tämä oli kyllä paras esitys. Hyviä tanssijoita olivat nämä tytöt ja pojat. Harmi ettei minun suosikkitanssijasta näy kuvassa kuin vihreä huivi (etsi kuvasta) kun oli joukon pienin.

1 kommentti:

  1. Onpa tosiaan hauska sattuma tuolla tavalla törmätä kotikaupungin nuoreen. t. Nooran isä

    VastaaPoista